party x2

Mistä näitä railakkaita viikonloppuja oikein tulee. Pääsin perjantaina kolmen jälkeen töistä, ja kaverini haki minut kyytiin ja suunta kohti Saloa Pamelan synttärimökkibileisiin. Yön tuntumassa pääsin jopa saunan jälkeen heittämään talviturkkini. Jouduin sitten hieman aiemmin kuin muut mennä nukkumaan (mutta silti vähän turhan myöhään), sillä herätys soisi klo 8:30 ja piti ehtiä ajaa saaristosta kotiinpäin niin, että olisin 12:30 Kampissa fudisjengiläiseni polttareita varten. Matka meni putkeen pienessä hedarissa ja ehdin kuin ehdinkin ajoissa keskustaan.

IMG_3869

Polttarit alkoivat aurinkoisella piknikillä puistossa, jossa pidimme pienet keppihevosravit. Siitä suuntasimme Salmisaareen pelaamaan biitsilenttistä ja nauttimaan hyvin urheilullisesta nesteytyksestä. Salmisaaresta kyydit veivät meidät Vanttilaan sauna/uima-allastiloihin, ja tuleva morsian jakoi mm. parisuhdevinkkejä (tai lähinnä ongelmatilanteita) kylpyankoilla demonstroiden. Espoon palloseuran perinteitä kunnioittaen siirryimme vielä myöhemmin partyridella Bada Bingiin.

IMG_3925

Tänään piti sitten taas herätä aikaisin, sillä äitienpäiväbrunssi oli varattu klo 8:30. Sieltä kotiuduttua pääsin vihdoin nukkumaan jopa kolmeksi tunniksi!

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s